Isyyden vahvistaminen vaatii asennemuutosta

09.11.2014

”Kannattaa mieluummin palkata nuoria miehiä kuin nuoria naisia”, lohkaisi kansanedustaja Pirkko Ruohonen-Lerner (ps) aikoinaan viitaten eduskunta-avustajiensa äitiyslomiin. Työhönottotilanteessa kansanedustajan suositus tarkoittaisi tasa-arvolain vastaista syrjintää. Ruohonen-Lerner kuvasi kuitenkin todellisuutta: Äidit käyttävät perhevapaista yli 90 prosenttia, neljännes isistä ei käytä edes kahden viikon isyysvapaata ja vain muutama prosentti isistä käyttää perhevapaata yli kaksi kuukautta.

Käytännössä perhevapaata pidetään siten kiintiöityä isyysvapaata lukuun ottamatta äidille kuuluvana. Jäätyäni vaimon äitiysrahakauden jälkeen vanhempainvapaalle sain Kelalta vanhempainrahaa koskevan päätöksen sijasta isyysrahaa koskevan päätöksen; käsittelijän mieleen ei ollut juolahtanut, että isäkin voisi jäädä vanhempainvapaalle. Kaikkien perheiden ja työnantajien tiedossa ei edes liene, että vanhempain- ja hoitovapaa ovat perhetilanteen mukaan vapaasti äidin tai isän käytettävissä.

Keskustelu perhevapaista kääntyy nopeasti työnantajan ”äitiriskiin” ja naisten asemaan työmarkkinoilla. Arviot vanhemmuuden kustannuksista keskituloisen (äidin) työnantajalle ovat jopa 14 000 euroa kun mukaan lasketaan sairaan lapsen hoitokulut. Vanhemmuuden kustannukset ovat erityisesti pk-yrityksille iso asia, ja ne heikentävät naisvaltaisten alojen kasvu- ja työllistämismahdollisuuksia.

Kyse ei kuitenkaan ole vain äitiriskistä ja naisten tasa-arvosta, vaan myös isien asemasta ja isyyden arvosta. Asian kääntöpuoli nimittäin on, että tutkimusten mukaan työnantajat eivät miellä miehiä vanhempina ja pitävät isyyteen liittyviä joustoja negatiivisina. Ihan kokemusperäisesti: isä pitää itsekin toimentulon järjestämistä ensisijaisena vastuunaan, eikä tule välttämättä kyseenalaistaneeksi tilannetta. Lapsen etu edellyttäisi isyyden vahvistamista. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen on todennut, että ”isyyttä ei ole yksinkertaisesti tarpeeksi”.

Lääkkeeksi on tarjottu isälle kiintiöityjen perhevapaiden lisäämistä. Hallitus on päättänyt – ilman minkäänlaista vaikutusanalyysiä – kotihoidontuen jakamisesta vanhempien kesken. Koska kotihoidontuki ei ole ansiosidonnainen etuus, linjaus ei sellaisenaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksenkaan mukaan lisää isien hoitovapaan käyttöä, vaan johtaa kunnalliseen päivähoidon lisääntymiseen. Viulut maksavat kunnat. Toisaalta on puhuttu niin sanotun 6+6+6-mallin puolesta, jolloin vähintään kolmannes ansiosidonnaisesta vanhempainvapaasta kiintiöidään isälle. Malli on hoitovapaan jakamista tehokkaampi, mutta lienee yleinen taloustilanne huomioon ottaen liian kallis.

En yleisesti usko perhevapaiden pakkojakamiseen vanhempien välillä työelämän ja vanhemmuuden tasa-arvon edistämiseksi; tässä tulisi luottaa perheiden valinnanvapauteen. Keskustelussa tuppaa unohtumaan, että loppupeleissä perhevapaassa on kysymys lapsen välttämättömästä tarpeesta vanhemman täysipäiväiseen hoivaan. Tähän tarpeeseen vastaaminen eri perhe- ja työtilanteissa olisi oltava joustavasti mahdollista. Sen sijaan juuri valinnanvapauden lisääminen eri hoitomuotojen välillä ja sisällä sekä osa-aikatyön mahdollisuuksien parantaminen olisivat niitä toimenpiteitä, joita perheet tarvitsisivat. Ne auttaisivat osaltaan vahvistamaan isyyttä.

Asennemuutosta tarvittaisiin työpaikoilla. Työnantajien asennemuutokseen johtaisi osaltaan vanhemmuuden kustannusten tasaaminen työantajien kesken: kun työnantajat kantavat vanhemmuuden kustannukset tasapuolisesti, “äitiriskin” poistumisen myötä poistuu myös työnantajan oletus, ettei “isäriskiä” ole. Vanhemmuuden kustannukset voidaan jakaa tasaisemmin esimerkiksi sen avulla, että sairausvakuutukseen perustuva järjestelmä korvattaisiin työnantajan vanhempainvakuutuksella. Tämä toisi esiin vanhemmuuden kustannukset ja mahdollistaisi niiden rahoituksen uudistamisen.

Epätasa-arvoista vanhemmuutta pitävät yllä osaltaan sosiaali- ja terveyspalvelut, erityisesti neuvola ja perhetyö. Nämä on rakennettu pääosin äitien ehdoilla. Miessakit ry on esittänyt Isyyden tueksi -hankkeensa johdosta, että lapsiperheiden palvelurakenne on kietoutunut äitimyytin ympärille. Isät eivät tule kuulluksi viranomaisten taholta, eivätkä isät itse arvosta riittävästi isyyttä. Viranomaistahot koetaan lähtökohtaisesti kontrolloivaksi. Hyviä huonoja esimerkkejä tästä on varmasti monella osallistuvalla isällä.

Isyyden vahvistaminen on lapsen, vanhempien tasa-arvon ja myös työmarkkinoiden etu. Tarvitaan siis vanhemmuuden kustannusten tasaamista, paremmin kohdennettuja perhepalveluja, yleistä asennemuutosta ja perhevapaisiin liittyvää valistusta.

Kirjoitus on julkaistu alun perin kolumnina paikallislehti Sipoon Sanomissa 6.3.2014.