Keski-Uusimaa: Sipoolainen kansanedustaja Heikki Vestman (kok.) arvostelee ruuhkamaksun valmistelun etenemistä
Vestman vaatii, että “työssäkäyvien himoverotus on torpattava”. Vestmanin mukaan hallitukselta on tulossa “kylmää kyytiä ahkerille autoistaan riippuvaisille työntekijöille ja yrittäjille.”
Hän kritisoi myös sitä, että ruuhkamaksun valmistelusta on Helsingin seudun MAL-sopimukseen erikseen kirjattu, että sitä toteutetaan yhteistyössä HSL:n kanssa.
– Järjetöntä. HSL on jo esittänyt oman mallinsa, jossa kustannukset ovat 130 euroa kuukaudessa uusmaalaiselle autoilijalle. Ruuhkamaksua ei pidä hyväksyä, hän kertoo tiedotteessaan ja lisää, että HSL:n järjetön kaksoisrooli pitäisi purkaa pikaisesti:
– Nyt liikennesuunnittelusta vastaava viranomainen HSL tarjoaa omaa yksityisautoilun kanssa kilpailevaa tuotettaan joukkoliikennettä kuluttajamarkkinoilla.
Vestmanin mukaan pukki on pistetty kaalimaan vartijaksi ja liikennesuunnittelussa autoiluun suhtaudutaan vihamielisesti, vaikka autoilun houkuttelevuutta tulisi kestävyyden nimissä lisätä, eikä vähentää.
Uutinen on julkaistu 5.6 Keski-Uusimaassa ja luettavissa kokonaisuudessaan lehdestä.