Kolumni: Työn verotusta alennettava
Ruotsissa demarihallitus keventää työn verotusta jopa 3 miljardilla eurolla talouskriisin vuoksi sekä korottaa kotitalousvähennystä 7000 euroon. Länsinaapuri elvyttää siten, että se antaa ihmisten päättää enemmän itse omista rahoistaan. Tämä on järkeä.
Suomen hallituksen linja on toinen. Hallitus ”elvyttää” vain julkisia menoja lisäämällä. Miksi Suomessa yhteiskunta tietää ihmistä paremmin, miten ihmisen omalla työllä ansaitsemat rahat tulisi käyttää? Varsinkin palveluala hyötyisi nyt kotimaisen kysynnän vahvistumista.
Kokoomus on esittänyt miljardiluokan alennusta työn verotukseen sekä kotitalousvähennyksen korottamista. Meiltä on vaadittu tälle perusteluja. Logiikka vaatimuksen taustalla on päälaellaan: todistustaakka kuuluu himoverotuksen ylläpitäjille ja nostajille, ei meille kohtuullistajille. Kysehän on ihmisten, ei valtion rahoista.
Oikeutus veroille, ja varsinkin korkeille veroille, on lunastettava joka päivä. Suomen erityinen ongelma on korkea rajavero eli se veron määrä, joka pitää maksaa lisätienististä.
Ankara progressio ei ole vain hyvätuloisten ongelma, vaan riivaa jo keskituloisia. Jos mediaanipalkan 3000 e/kk tienaava suomalainen tekee 100 euron edestä lisätöitä, tästä 47 euroa menee veroihin ja noin 9 euroa sosiaalivakuutusmaksuihin eli käteen jää noin 46 euroa. Siis yli puolet viedään. Tämä on väärin.
Miten himoverojen puolustajat perustelevat sen, että keskituloisen hoitajan, sähköasentajan, opettajan tai toimihenkilön lisätienististä jää käteen alle puolet? Entä sen, että Suomessa keskituloiselle palkansaajalle jää ensi vuonna jopa 2500 euroa vähemmän käteen kuin Ruotsissa?
Ihmiset osaavat kyllä laskea kannattaako työ: STTK:n selvityksessä kolmasosa vastaajista kertoi jättäneensä tarjotun lisätyön tekemättä sen verotuksen vuoksi. Akavan kyselyssä 46 prosenttia vastasi, ettei ole kiinnostunut vastuullisemmista työtehtävistä, koska ansioiden noususta liian iso osa menee veroihin.
Taloudessa vahvojen maiden linja kevyemmästä työn verotuksesta on syytä muistaa myös kunnissa, joissa paraikaa päätetään taloudesta ja säästötarpeista. Kunnallisvero on työhön kohdistuva ahkeruuden haittavero, jota ei pidä korottaa.
Realismille on tarve, koska todellisuudesta irtautuneita ajatuksia on esitetty. Järjettömin lienee SDP:n veroasiantuntijan väite, että verotus lisäisi vaurautta. Joku vastasi osuvasti, että verotus luo vaurautta vähän kuin sade kuivaa.
Vauraus syntyy ainoastaan työllä ja yrittämisellä, jonka pitää kannattaa. Työn verotusta on alennettava.
Heikki Vestman
Kansanedustaja (kok)
Kolumni julkaistu Uusimaassa ja Keski-Uusimaassa 4.10.2020 sekä Sipoon Sanomissa 18.10.2020