Kolumni: Valkoposkihanhi metsästettäväksi lajiksi
Valkoposkihanhi on ollut jo pitkään rantojen ja puistojen sottaava tuholainen. Sietokyky on ylittynyt myös maaseudulla. Suomeen on arvion mukaan saapunut noin 650 000 valkoposkihanhea levittämään tuhoa viljelijöiden pelloilla.
Hanhen aiheuttamat taloudelliset menetykset ovat pelkästään maataloudessa miljoonaluokkaa. Virkistysalueille aiheutuneita vahinkoja ei ole arvioitu, joten todelliset haitat ovat huomattavasti mittavammat. Ylisuojelun kustannukset kaatuvat viljelijöiden lisäksi myös puistojen ja saariston käyttäjien niskaan.
Korvaussummien kasvattaminen, karkottimien tai ruokintapeltojen lisääminen eivät tarjoa yli 10 prosentin vuosivauhtia kasvavan hanhikannan hillitsemiseksi kestävää ratkaisua. Riistakeskuksen mukaan kanta voi olla jopa kaksinkertainen viiden vuoden sisällä. Muun muassa Espoon kokemukset koirien käyttämisestä karkottamiseen puistoista tarkoittavat vain, että hanhet siirtyvät toisaalle sottaamaan.
Hallituksen toiminta näyttää kiemurtelulta. Vastaavat ministeriöt pyrkivät lähinnä välttelemään ja pallottelemaan vastuuta. Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk) lupasi asettaa työryhmän. Ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr) on puhunut hybridistrategiasta, joka on aiheuttanut enemmän hämmennystä kuin toivoa.
EU:n lintudirektiivin I-liitteeseen kuuluvana lajina valkoposkihanhi on nykyisin Suomessa tiukasti rauhoitettu. EU:n taakse hallituksen on kuitenkin turha piiloutua, sillä lintudirektiivi nimenomaan velvoittaa ottamaan huomioon lintukantojen kehityssuunnat sekä oikeuttaa suojametsästyksen. Ruotsissa ja Virossa direktiivin joustoja on hyödynnetty siten, että valkoposkihanhi on metsästyslainsäädännön piirissä.
Olen valmistellut Kokoomuksen yhteisen aloitteen, jonka myötä valkoposkihanhi siirrettäisiin pois luonnonsuojelulain piiristä metsästyslakiin. Hanhenmetsästys tulee sallia niin pelloilla viljelysvahinkojen kuin puistossa ihmisten ja eläinten terveyden suojelemiseksi. Lintudirektiivin 9 artikla on mahdollistaa tämän. Pitkällä aikajänteellä on selvä, että laji tulee poistaa EU:n lintudirektiivissä suojelluksi määriteltyjen lajien listalta.
Kannanlaskenta osoittaa, että kyseessä on täysin elinvoimainen laji. Suomen ei pidä olla EU:n mallioppilas hanhensuojelussa.
Kolumni on julkaistu ensimmäisen kerran Uusimaa-lehdessä 16.6.2020