Kolumni: Valtion velkaantuminen kuriin
Valtion velkaantumiselle on laitettava stoppi. Vasemmistohallitus on paisuttanut valtion velkataakkaa yli 40 000 miljoonalla eurolla. Se on kyseenalainen ennätys.
Valtio elää ensi vuonna velaksi lisää yli 8 000 miljoonalla eurolla. Ennusteiden mukaan lähes 10 miljardin euron vuosittainen alijäämä jatkuu vuoteen 2026 ellei suuntaa muuteta.
Ikuisen vapun politiikka törmää seinään korkojen noustessa. Valtion velan korkomenot ovat ensi vuonna 1,3 miljardia euroa, joka vastaa poliisin ja rajavartiolaitoksen määrärahoja yhteensä. Rahalla on hinta, vaikka uusvasemmistolainen taloustiede yritti toisin väittää.
Raju velkaantuminen ei johdu vain koronakriisistä ja muista kriiseistä. Valtiovarainministeriön tuore selvitys kertoo Marinin hallituksen lisänneen koronakriisiin, sotaan tai sähkökriisiin mitenkään liittymättömiä valtion menoja useilla miljardeilla.
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT on varoittanut talouden haaksirikosta velkapolitiikan seurauksena. Liikkumavara tulevien kriisien osalta on kaventunut merkittävästi.
Vasemmiston velkalinjalle on vaihtoehto. Kokoomuksen vaihtoehto tarjoaa vakautta ja toivoa.
Kasvua, työtä ja yrittäjyyttä tukevat uudistukset ovat välttämättömiä. Sopimalla työehdoista nykyistä paikallisemmin saavutetaan korkeampi työllisyys, mutta myös korkeampi palkkataso.
Työttömyys- ja sosiaaliturva pitää uudistaa siten, että työn vastaanottaminen on aina kannattavampaa kuin kotiin jääminen. Oleiluyhteiskuntaan ei ole varaa. Työ on parasta sosiaaliturvaa.
Mutta edes nopeampi talous- tai työllisyyskehitys ei auta kääntämään suuntaa, vaan Suomessa on mietittävä, mitkä menot ja tehtävät kuuluvat julkiselle sektorille.
Edessä ovat vaikeat ajat hallituksen hölväämisen jäljiltä. On rehellistä sanoa: Jotta velkaantuminen saadaan loppumaan, on säästettävä. Menoja on laitettava tärkeysjärjestykseen. Vähemmän tärkeistä on karsittava.
Kokoomus pystyy tekemään vaikeitakin päätöksiä valtionbudjetin tasapainottamiseksi. Haitallisia yritystukia voidaan leikata, ansiosidonnainen työttömyysturva porrastaa, asumistukijärjestelmää tervehdyttää ja julkishallintoa tehostaa. Näin saadaan miljardin säästöt.
Näiden täsmäsäästöjen lisäksi valtionbudjetti tulee käydä läpi tarkalla kammalla. Sitä säästäminen on: Menojen perkaamista budjettimomentti momentilta. Vähemmän tuonne, jotta rahaa riittäisi tänne.
Lopulta tie vastuulliseen valtiontalouteen on yksinkertainen: Ei pidä tuhlata enempää kuin tienaa.
Kolumni julkaistu Uusimaassa ja Keski-Uusimaassa 27.11.2022.