Kolumni: Ratkaisuja sähkökriisiin
Putinin hyökkäyssodan vuoksi sähkön hinta on noussut rajusti. Sähkön toimitusvarmuudesta ei ole Suomessa riittävästi huolehdittu.
Kiinteähintaiset sähkösopimukset maksavat tänään jopa kuusi kertaa enemmän kuin vuosi sitten. Sähkön pörssihinnat ovat nousemassa pilviin. Talvikuukauden lasku saattaa olla sähkölämmittäjällä tuhansia euroja.
Ihmisiltä loppuvat tätä menoa paitsi rahat myös sähkö. Hintakriisi voi nimittäin syventyä talvella tehopulaksi. Silloin sähkökatkoja joudutaan kierrättämään.
Tehopulan riski on vakava, jos Olkiluodon 3. ydinreaktori ei ole täydessä tuotannossa pakkasiin mennessä. Tarvitaan pikatoimia sekä kohtuullisen hinnan että toimitusvarmuuden eteen.
Ensinnäkin kokoomus on vaatinut sähköveron alentamista talvikuukausina. Elinkeinoministeri Lintilä (kesk) on väläyttänyt sähkön verotuksen helpottamista. Toivottavasti hallitus tekee asiasta päätöksen.
Toiseksi kaikki tuotantokapasiteetti tarvitaan talveksi käyttöön. Tehoreservi tarkoittaa voimalaitoksia, jotka valtio varaa määräajoin tuottajilta reserviin. Niitä saa nykylain mukaan käyttää vasta, kun sähkö on loppumassa.
Reservilaitokset pitää saada tuottamaan sähköä jo ennen tehopulaa, jotta hintaa hillittäisiin. Erityisesti Fortumin Meri-Porin yli 500 MW hiililauhdelaitos on saatava tuottamaan sähköä koko talveksi.
Hallituksen tulee joko pysäyttää koko tehoreservin varaaminen tai vaatia omistajana Fortumia käyttämään hiilivoimalaa tehoreservin ulkopuolella. Lisäksi tulisi alkaa valmistella tulevien talvien hintapiikkejä varten huoltovarmuuslaitosten hankintaa valtiolle.
Kolmanneksi olisi perusteltua asettaa sähkön tukkumarkkinoille nykyistä matalampi hintakatto. Ilman kohtuullista kattohintaa tehopulan uhatessa sähköstä voi pyytää nimittäin mitä vain hintaa. EU:n nykyinen hintakatto on liian matala.
Tukkumarkkinoiden matalampi hintakatto leikkaisi välittömästi sähkön kuluttajahintaa, koska se vähentäisi sähkön myyjien riskejä.
Neljänneksi sähkömarkkinamallia pitää uudistaa. Tarvitaan vahvemmat kannusteet investoida tasaisesti tuottaviin puhtaisiin laitoksiin eli ydin- ja vesivoimaan. Sähkökriisi voidaan ajanoloon voittaa, ja Suomi nostaa puhtaan sähkön suurvallaksi.
Ensin on kuitenkin selvittävä kriisitalvesta, minkä pitäisi olla nyt Marinin hallituksen prioriteetti.
Jokainen meistä voi osaltaan vaikuttaa säästämällä sähköä kuten lämmittämällä pakkaspäivinä takkaa ja alentamalla huonelämpötilaa.
Heikki Vestman
Uudenmaan kansanedustaja (kok)
Kolumni julkaistu Uusimaassa ja Keski-Uusimaassa 28.8.2022