Sipoon Sanomat: Perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Vestmanin mukaan ihmisten rakentamisaikeita ei voida määräämättömäksi ajaksi hyllyttää
Jatkossa Sipooseen rakentamista suunnittelevien lupahakemusrumba voi helpottua, jos uusi rakennuslaki menee läpi. Lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2024 alussa.
Ennen kuin rakennuslupa uudelle rakennuspaikalle voidaan myöntää alueelle, jolla ei ole voimassa asemakaavaa, tarvitaan yleensä erillinen suunnittelutarveratkaisu. Suunnittelutarveratkaisussa käydään läpi edellytykset rakennusluvan myöntämiselle esimerkiksi vesijohtojen ja viemäröinnin osalta muun muassa ympäristövaikutusten näkökulmasta.
Perustuslakivaliokunta on päättänyt lausunnossaan perustuslain reunaehdot uudelle laille. Lausunnossaan valiokunta ottaa kantaa tilanteeseen, jossa rakentaminen on estynyt määrittelemättömän pitkäksi aikaa suunnittelutarvealueella.
– Valiokunta linjasi, miten tulisi suhtautua tilanteeseen, jossa rakennuslupaa ei saa sellaisella suunnittelutarvealueelle, jota kunta ei tule vuosikausiin, ehkä koskaan asemakaavoittamaan, perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja, sipoolainen kansanedustaja Heikki Vestman (kok.) kertoo.
..
Nyt on paalutettu, että perustuslakikin suojaa oikeutta käyttää maata eikä ihmisten rakentamisaikeita voida määräämättömäksi ajaksi hyllyttää, hän sanoo.
Uutinen on julkaistu Sipoon Sanomissa 16.1.2023 ja luettavissa tilaajille verkossa: https://www.sipoonsanomat.fi/paikalliset/5648730