Talouselämä: Laskelma osoittaa: Kuluttajat maksavat sähkönsiirrosta satoja miljoonia euroja ylimääräistä
Kuluttajat maksoivat peräti 300–500 miljoonaa euroa liikaa sähkön siirrosta vuonna 2018. Näin on laskenut Lappeenrannan-Lahden teknillisen yliopiston (LUT) strategisen rahoituksen professori Mikael Collan.
Väite on äärimmäisen hurja. Energiaviraston tuolloin määrittämä kohtuullinen tuotto – 6,62 prosenttia – antoi siirtoyhtiöille oikeuden laskuttaa sähkönkäyttäjiä 858 miljoonalla eurolla. Se oli Collanin mukaan aivan liikaa, eikä asiassa voi oikein syyttää yhtiöitä vaan nykyistä kohtuullisen tuoton laskentamallia – siis viranomaisia.
Collan saa siten tukea näkemykselleen myös politiikasta. Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman sanoo, että nykyisin verkkoyhtiöt saavat tuottoa ”tyhjästä” laskennallisen verkonarvon perusteella.
”Tuottoasteen on heijastettava verkkotoiminnan vähäistä riskiä ja kunkin yhtiön tosiasiallista pääomarakennetta”, Vestman sanoo.
Nykyisin Energiaviraston käyttämä kiinteä tuottoasteen laskentatapa antaa ylituottoa tietyille yhtiöille.
”Tuotto voi kaikkien verkkoyhtiöiden osalta jopa puolittua eli asiakkaiden kannalta laskea jopa 400 miljoonaa euroa vuodessa. Carunan kohdalla tuotto voi pudota jopa 70 prosenttia. Tämä näkyisi suoraan asiakkaiden lompakossa”, Vestman sanoo.
Lue uutinen kokonaisuudessaan täällä:
https://www.talouselama.fi/uutiset/te/7c0e964a-94e6-4bba-a970-1a53ce65b3c8