Tiedote: Vestman ja Harjanne: Pienet ydinvoimalat tuottamaan energiaa ilmastoystävällisesti
Vestman ja Harjanne: Pienet ydinvoimalat tuottamaan energiaa ilmastoystävällisesti
Kansanedustajat Heikki Vestman (kok.) ja Atte Harjanne (vihr.) ovat valmistelleet toimenpidealoitteen pienten ydinreaktorien hyödyntämisen edistämisestä Suomessa. Aloitteen tavoitteena on mahdollistaa SMR-teknologian kehittäminen, kaupallistaminen ja käyttöönotto Suomessa yhtenä työkaluna päästöjen vähentämisessä.
Vestman ja Harjanne toteavat toimenpidealoitteessaan, että pienillä ydinvoimaloilla on mahdollista leikata erittäin merkittävästi kaukolämmön ja teollisuuden päästöjä myös Suomessa jo 2020- ja 2030-luvuilla. Se tukee Pariisin ilmastosopimuksen mukaista politiikkaa.
– Ilmastonmuutoksen hillintä on valtava urakka. On tärkeää huolehtia siitä, että meillä on kaikki toimivat keinot käytössä. Päästötöntä sähköä ja lämpöä tarvitaan vielä valtavasti lisää, ja pienydinvoima on teknistaloudellisesti todella lupaava keino niiden tuottamiseen, Harjanne painottaa.
– Ydinvoima on välttämätöntä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Pienreaktoreissa hyödynnetään yksinkertaisia teknisiä ratkaisuja ja sarjatuotantoa. Pienydinvoiman etuina ovat kustannustehokkuus, turvallisuus ja monipuolisemmat käyttökohteet. On järjetöntä, että ydinenergiasääntely hidastaa nykyisellään pienydinvoiman hyödyntämistä Suomessa, Vestman sanoo.
Toimenpidealoitteessa muistutetaan, että ydinvoimaloiden tekninen perusta on hyvin tunnettu, ja pieniä ydinvoimaloita on rakennettu muun muassa jäänmurtajien voimanlähteiksi. Vestmanin ja Harjanteen mukaan Suomen ydinenergialainsäädäntö ja -määräykset muodostavat kuitenkin tällä hetkellä merkittävän hidasteen SMR-teknologian hyödyntämiselle Suomessa.
– Ydinenergia-alan lainsäädäntöä tulee uudistaa siten, että se mahdollistaa pienreaktorien teknisten erityisominaisuuksien huomioimisen, sarjavalmisteisten reaktoreiden luvituksen ja ydinenergian hyödyntämisen uusissa käyttökohteissa, Vestman ja Harjanne painottavat.
Lisätietoja:
Heikki Vestman, p. +358 50 514 4897
kansanedustaja (kok.)
Atte Harjanne, p. +358 50 514 3400
kansanedustaja (vihr.)