Uusi Suomi: Kokoomuksen uusmaalaiset kansanedustajat haluavat painottaa rokotusten jakelussa vaikeimpia epidemia-alueita, kuten Uuttamaata
Rokotusjärjestyksen mahdollisesta muuttamisesta on revennyt riita keskustan ja kokoomuksen edustajien välille.
Kokoomuksen uusmaalaiset kansanedustajat Heikki Vestman, Pia Kauma, Terhi Koulumies, Mia Laiho, Sari Multala, Sari Sarkomaa ja Kari Tolvanen haluavat painottaa rokotusten jakelussa vaikeimpia epidemia-alueita, kuten Uuttamaata. He viittaavat siihen, että kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän mukaan koronarokotusten alueellinen painottaminen voisi vähentää vakavia sairaalahoitoa vaativia tautitapauksia jopa 20 prosenttia.
”Hallituksen pitää kuunnella rokoteasiantuntijoita ja painottaa rokotteita Uudellemaalle”, kansanedustajat sanovat.
Kansanedustajien mukaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella väestöstä ensimmäisen rokoteannoksen on saanut 12,4 prosenttia. Toissa päivänä alueella varmistettiin 508 tartuntaa. Koko maassa ensimmäisen annoksen on saanut 14,1 prosenttia väestöstä. Esimerkiksi Itä-Savossa väestöstä on rokotettu jo 17,5 prosenttia, vaikka toissa päivänä varmistettiin vain 1 tartunta.
”Tilanne on irvokas. Hallitus esittää pääkaupunkiseudulle jo ulkonaliikkumiskieltoa, mutta rokotesuojan kohdentaminen ei ole edennyt hallituksen toimiksi. Uudenmaan rokotekattavuus pitää nopeasti saada vähintään maakuntien kanssa samalle tasolle”, Heikki Vestman vaatii.
Lue uutinen kokonaisuudessaan täällä: https://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/76ecb01f-e773-4130-84a8-e577602352d4