Vapaus autoilla lisää työtä – tiemaksu on torjuttava
Keskustelu autoilusta on väärillä urilla. Jotkut ovat keskittyneet ihmisten syyllistämiseen. On kuitenkin niin, että suomalaiset eivät autoile laiskuuttaan tai välinpitämättömyyttään. Suurin osa tarvitsee omaa autoa välttämättä arjen hallintaan ja työssäkäyntiin. Valtaosassa Suomea ja Uuttamaata autoilulle ei ole realistisia vaihtoehtoa. Auto on siis välttämättömyyshyödyke. Siksi autoilijat ovat verokarhulle helppo saalis.
Liikkumisella on kuitenkin merkittäviä ulkoisvaikutuksia työn tarjontaan. Työmatkan kustannukset kohdistuvat työhön, jolloin työmatkaan kohdistuva verorasitus heikentää työn kannattavuutta. Autoilun raskas verotus tapahtuu siten lopulta työssäkäynnin kustannuksella. Siksi on järjetöntä, että Uudellemaalle puuhataan kovaa vauhtia uutta rahastusautomaattia, tiemaksua.
Tiemaksua perustellaan ilmastosyillä. Kyseessä ei kuitenkaan olisi tosiasiassa päästöihin kohdistuva haittavero, vaan uusi ahkeruuteen kohdistuva haittavero. Liikenteen päästöjä voidaan vähentää ilman, että autoilua vähennetään ja työntekoa kurjistetaan.
Tiemaksua on ajettu viime kuukausina kuin käärmettä pyssyyn pääkaupunkiseudun maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnittelussa (MAL 2019), ja valitettavasti HSL-kuntayhtymä on päättänyt, että tiemaksun selvittämistä jatketaan. HSL haluaa tiemaksua varten lainsäädäntöä, koska nykylainsäädäntö ei tiemaksua salli. HSL:n päätöksen mukaan ”liikenteen hinnoittelun osalta selvitykset optimaalisista malleista, vaikutusarvioinnit ja vaadittava lainsäädäntö laaditaan ensin ja päätökset seudulla tehdään näiden jälkeen”.
Helsingin cityvihreät ovat vaatineet tiemaksua sillä perusteella, että autoilijoiden päästöt on pistettävä kuriin ja autoilijat maksamaan teiden viemästä tilasta. Tiemaksua vaativilta tuntuu unohtuvan, että autoilijat maksavat jo paljon. Tieliikenteeltä nyhdetään vuosittain yli 8 miljardia euroa veroja. Tienpitoon palautuu tästä noin 20 prosenttia. Tieliikenteen verotuotoilla rahoitetaan siten mittavasti yhteiskunnan muita kuluja. Omalla autolla liikkuvat eivät ole vapaamatkustajia.
Käytännössä tiemaksu olisi siis työntekoon kohdistuva lisävero, joka HSL:n esittämässä mallissa olisi tyypillisesti 1,5–2 euroa matkaa kohden. Autollaan päivittäin työssä käyvän verotaakka lisääntyisi siten tyypillisesti 700–900 euroa vuodessa. Osalle kustannus olisi 1 300 euron luokkaa, mikä vastaa keskituloiselle jopa kolmen prosenttiyksikön palkkaveron korotusta.
Kaiken lisäksi ei ole uskottavaa näyttöä siitä, että tiemaksu ohjaisi ihmisiä käyttämään auton sijaan julkista liikennettä. Sen sijaan on selvä, että tiemaksu ohjaisi varsinkin pienituloisia vähentämään työntekoa. Ihminen on rationaalinen ja osaa laskea, kannattaako ahkerointi enää verotaakan kasvaessa. Ajosuoritteiden ja päästöjen määrä vähenisi vain siltä osin kuin työntekokin vähenisi. Järjetöntä.
Koska merkittävä osa kehyskuntien työssä käyvistä pendelöi Helsingissä töissä, tiemaksu vaikuttaisi lisäksi pitkän ajan kuluessa koko pääkaupunkiseudun yhdyskuntarakenteeseen. Onkin kysyttävä, onko tiemaksu valtapoliittinen väline, jolla yritetään heikentää Uudenmaan houkuttelevuutta asuinpaikkana. Helsinki kun ei ole itse pärjännyt kilpailussa houkuttelevana asuinpaikkana suomalaisille perheille.
Uudenmaan työssä käyville ei voi sälyttää enempää verotaakkaa kannettavaksi. Tiemaksun sallivaa lainsäädäntöä ei tule tehdä eduskunnassa. Henkilöautoliikenteen päästöt eivät muutoinkaan vähene autoilua kurjistamalla, vaan mahdollistamalla vähempipäästöisten autojen hankkiminen sekä siirtyminen kestäviin liikenteen polttoaineisiin.
Autoa on poikkeuksellisen joustavana kulkuvälineenä ylipäätään lähes mahdoton korvata tehokkaasti. Ihmisten aika ei nimittäin ole ilmaista, vaikka järjestelmä tämän unohtaakin. Auto on vapaa lähtöajan ja -paikan sekä määränpään suhteen. Siinä voi kuljettaa tavaraa ja lapsia. Se on nopea. Joukkoliikenne toki täydentää auton tarvetta. Muutenkin eri liikkumismuotojen vastakkainasettelu on turhaa. Kumpaakin tarvitaan.
Kirjoitus perustuu Vestmanin ja Helsingin eduskuntavaaliehdokkaat Atte Kalevan yhteiseen mielipidekirjoitukseen, joka on julkaistu Helsingin Sanomissa.