Verkkouutiset: kansanedustaja Vestman laski: veroja yli tuhat euroa enemmän vuodessa
Kansanedustaja Heikki Vestman (kok.) on koostanut Veronmaksajien keskusliiton tekemät laskelmat hallituspolitiikan vaikutuksista työtä tekeville suomalaisille.
Laskelman mukaan keskituloiselle perheen tuloista leikkaantuu verojen seurauksena ensi vuonna 1 040 euroa verrattuna 2019 vuoden tasoon.
– Hallitus puhuu elvytyksestä, vaikka tosiasiassa keskituloiselta suomalaiselta leikataan kiristämällä verotusta kautta linjan, toteaa Vestman.
Julkisuudessa ei ole puhuttu uusista palkkaveronkorotuksista, mutta Veronmaksajien tuoreen laskelman mukaan kuitenkin sosiaalivakuutusmaksujen kiristymisen seurauksena 3 490 euron kuukaudessa ansaitsevien veroaste nousee 30,8 prosenttiin, mikä on 0,5 prosenttiyksikköä vuoden 2019 tasoa suurempi.
– Tämä tarkoittaa euromääräisesti, että jokainen keskituloinen palkansaaja saa 220 euroa vähemmän käteen. Esimerkiksi kahden opettajan tai LVI-sähköasentajan talouteen palkkaa päätyy tileille maksuun 440 euroa vähemmän kuin vuonna 2019, kertoo Vestman.
Lue uutinen kokonaisuudessaan täällä.