Verkkouutiset: Kuinka pihalla voi Keskusta olla?
Useat keskustan kansanedustajat ovat ihmetelleet kieltoa, että poikkeusluvalla ammuttua hanhea ei saa syödä, vaikka ovat siitä itse päättäneet.
[Kokoomuksen kansanedustaja Heikki] Vestmanin mukaan viimeksi tänään kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) väitti, että ”ympäristöhallintomme on täydessä typeryydessään linjannut, ettei lintuja saa hyödyntää ravintona”.
– Kuinka pihalla kepu voi olla? Keskusta on ollut itse siunaamassa hallituksen hanhilinjan, ettei valkoposkihanhesta tehdä kiireesti riistalajia, vaan se pidetään suojeltuna lajina. Poikkeusluvalla ammuttua valkoposkihanhea ei saa syödä, koska hallitus nimenomaan halusi säilyttää lajin luonnonsuojelulain piirissä. Tämä on ollut siten kepun oma valinta. Kärnän kannattaisi huutelun sijaan pistää viestiä omalle vastuuministerille, Vestman toteaa tiedotteessa.
Vestman muistuttaa, että kokoomus esitti jo kevätkaudella toimenpidealoitteella ja lakialoitteella valkoposkihanhen siirtämistä metsästyslakiin kestävänä ratkaisuna hanhiongelmaa.
– Ainoa järkevä ratkaisu hanhiongelmaan on siirtää laji riistalajiksi, jolloin kantaa voidaan tehokkaasti harventaa ja ammutun hanhen saa myös syödä. EU ei tätä estä, kuten muiden EU-maiden esimerkit osoittavat. Hanhelle ensin haulikkoa ja sitten pataan, se on järkilinja, Vestman sanoo.
Lue uutinen kokonaisuudessaan täällä: https://www.verkkouutiset.fi/kansanedustaja-ihmettelee-kuinka-pihalla-keskusta-voi-olla/