Vestman: Ruuhkamaksu jopa 130 euron lisävero kuukaudessa – järjetöntä!
Tiedote 12.6.2019
Kokoomuksen uusmaalainen kansanedustaja Heikki Vestman paljasti eduskunnassa hallitusohjelman ruuhkamaksukirjauksen todelliset seuraukset. Julkisuudessa on viitattu ruuhkamaksun 700 – 1000 euron keskimääräiseen vuosikustannukseen, mutta Vestmanin mukaan summa voi olla paikoin paljon suurempi.
– Pääkaupunkiseudun MAL-suunnitelmaan sisältyvän HSL:n selvityksen mukaan Kehä III:n ulkopuolelta keskustaan pendelöivälle ruuhkamaksu tietäisi jopa 130 euron lisälaskua kuukaudessa. Ruuhkamaksun salliva laki tarkoittaa käytännössä, että ruuhkamaksu myös tullee Uudellemaalle. Vastuu on hallituksen, alleviivaa Vestman.
– Maksu rokottaa suhteessa eniten pienituloisia. Arvoisa liikenneministeri Marin, aiotteko todella sallia uuden regressiivisen veron? Ja te, uusmaalaisten luottamuksen vaaleissa saaneet pääministeri Rinne sekä ministerit Kaikkonen, Harakka ja Blomqvist, miten te voitte hyväksyä tällaisen maksutaakan uusmaalaisille palkansaajille? Vestman kysyi hallitusohjelmasta parhaillaan käytävässä keskustelussa eduskunnan täysistunnossa.
Ruuhkamaksua perustellaan usein ilmastosyillä.
– Kyseessä ei ole kuitenkaan päästöihin kohdistuva haittavero, vaan uusi ahkeruuteen kohdistuva vero. Päästöjä voidaan vähentää ilman kohtuuttomia kustannuksia autolijoille, Vestman muistutti.
Vestmanin mukaan cityvihreät saivat tahtonsa läpi Säätytalolla, kun keskustaa ja RKP:tä ei näyttänyt kiinnostavan tarpeeksi.
– Tässä on pelissä paitsi työssä käyvien ihmisten rahat myös koko Uudenmaan elinvoima. On päivänselvää, että pääkaupunkiseudulla suunniteltu ruuhkamaksu olisi niin kova, että se vaikuttaisi alueen houkuttelevuuteen. Menikö hallituksen kaupankäynti siten, että keskusta ja RKP ovat valmiita tuhoamaan vauhdilla kasvavien pääkaupunkiseudun kehyskuntien vetovoiman? Vestman tarkentaa tiedotteessaan.
Lisätietoja:
Heikki Vestman
+358 50 5144 897
Hinta-arvion lähde:
MAL2019-suunnitelman vaikutusarviointi perustuu vuoden 2016 selvitykseen
https://www.hsl.fi/sites/default/files/uploads/hsl_julkaisu_4_2016_ajoneuvoliikenteen_hinnoitteluselvitys_teknistoiminnallinen.pdf
S. 58, kuva 23.