Yle: Vestman vaatii terrorismijärjestöön kuulumisen kriminalisointia
Vaatimukset Suomen terrorismilainsäädännön tiukentamisesta ovat jälleen nousseet pintaan, kun Syyrian al-Holin leiriltä kotiutettiin viikonloppuna lasten lisäksi myös kaksi äitiä.
Toinen äideistä on mediatietojen mukaan jakanut sosiaalisessa mediassa äärijärjestö Isisin toimintaa tukevia viestejä.
Toistaiseksi yhtään alueelta palannutta ei ole tuomittu terrorismiin liittyvistä rikoksista. Tiukempaa lainsäädäntöä vaativien mielestä tämä kertoo siitä, että Suomen terroristista toimintaa koskevat lait ovat löyhempiä kuin muissa Euroopan maissa.
Viimeksi eilen tiistaina oppositiopuolue kokoomuksen kansanedustajat Heikki Vestman ja Pia Kauma vaativat yhteistiedotteessaan terroristijärjestöön kuulumisen kriminalisointia vedoten muiden maiden esimerkkiin.
Lue uutinen kokonaisuudessaan täällä.